Muutama mädempi omena.

Yhtenä tyttöjen koulunkäyntiä vaikeuttavana tekijänä on vanhempien huoli. Koulumatkat voivat olla pitkiä ja pimeillä teillä turvatonta kulkea (ja sama tietysti pätee veden ja polttopuiden hakuun, vessareissuihin ynnä muihin taipaleisiin). Oppilaitosten lähettyville tarvittaisiin enemmän asuntoloita, jotta vanhemmat päästäisivät tyttönsä kouluun. Vastikään uutisoitiin myös kampanjasta, jonka tavoitteena on vähentää kouluraskauksia (miten, uutinen ei kertonut, kuten asian laita uutisten kanssa usein on). Herkästi käy niin, että suunnittelematta raskaaksi tullut tyttö jättää koulun kesken ja saattaa vielä muuttaa poikaystävän vanhempien luo maalle, mikäli lapsen isä ei tätä pysty elättämään.

Erityisen irvokkaalta tuntuu ristiriita ajoittain jopa päällekäyvän hurskauden ja tavalliseksi arvioitavan käytöksen välillä. Satunnaisilta tuttavuuksilta tiedustellaan sumeilematta näiden uskonnollisista näkemyksistä, tavanomaisesta palvonta-aikataulusta ja viimeaikaisista kirkkoreissuista. Jumalalle omistettuja liikennevälineitä näkyy joka puolella (God bless the survivor! pitkänmatkanbussin takaikkunassa, You never know, God only knows! koulubussin kyljessä), mutta matkustajan sumuttaminen ja linssiin viilaaminen ei kirpaise yhtään. Vaikka vihkisormukset välkkyisivät, ei se pientä pussaamista ja puristelua estä. Ja kaikenlainen huutelu ja kommentointi, se nyt on niin viatonta ettei siitä jaksa edes mainita.

Täällä on sellainenkin hassu tapa, että tervehdittäessä kädestäpitely saattaa jatkua minuuttitolkulla. Silloinkaan, kun toinen osapuoli saa äkisti puhelun, kättelyä ei välttämättä keskeytetä. Erikoista ja jynkkämielisestä pohjoismaalaisesta ajoin kiusaannuttavaakin, muttei normaalisti mitenkään uhkaavaa. Ongelma tulee siinä, kun eräille tavanomaiseen vuorovaikutukseen kykenemättömille yksilöille kättelykin tarjoaa itsehillintää koettelevia mahdollisuuksia. Kaikki kärsivät, kun hyväuskoiset joutuvat hipelöidyiksi ja hyvät tyypit paatuneen itsesuojeluvaiston satunnaisiksi uhreiksi.

Disclaimer: Vuorokauden sisään kolme mätäistä yksilöä, lentokentän kahvilassa pitkästyttävän hikistä ja vielä yhden työpäivän verran tunteja tapettavana.

Weather today: Sadetta ja hullun kuuma

The day I gave away my first million.

Kaikki alkaa olla valmista. Tavarat melkein pakattuna ja viimeinen ilta kasilla. Loytyi jopa ravintola, jonka ruokalistassa oli mielikuvituksellisia annoksia, kuten Banana Chocolate Violence ja PhD Salad. Syotiin jalkkariksi jaateloa ja olo oli miltei eurooppalainen, ainakin ei-afrikkalainen. Hotellin menninkaistytto riemastui kun tultiin takaisin ja hyppasi innostuksissaan kaulaan. Hih.

Viimeinen potilas oli keski-ikainen mies, joka oli baarista tullessaan koheltanut fillarilla siihen malliin, etta kylkiluita oli poikki ainakin viisi ja olkapaa sijoiltaan. Maarattiin kipulaakkeita ja parempia rontgen-kuvia seka pidettiin sormet ristissa, etta ilmiselvan kivun vuoksi varovaisen pinnallinen hengitys ei menisi enaa huonommaksi eika enempia ongelmia ehtisi yon aikana kehittya. Aamukierrolla epaily herasi, etteivat hoitajat olisi toteuttaneet laakemaarayksia, mutta haastattelussa selvisi, etta mies ei itse ollut viitsinyt laakkeita hankkia. Mina mitaan kipulaakkeita tarvi. Kotoisaa.

Alle 5-vuotiaiden ja 65 tayttaneiden hoito on potilaalle ilmaista. Raskaana olevat ja HIV-positiiviset saavat myos ilmaista hoitoa, tuberkuloosin laakkeet tulevat potilaille myos maksutta. Suurin osa vaestosta maksaa kuitenkin terveydenhoitokulunsa omasta pussistaan. Erilaisia sairaskuluvakuutuksia on olemassa, yhtena suurena julkisten tyontekijoiden pakollinen NHIF, jonne palkansaaja ja tyonantaja pulittavat molemmat 3 %:a palkasta vastaavan summan kuukausittain. Yhteisot, kuten kylat, voivat liittya yhteen tarjolla olevista vakuutusjarjestelmista, joiden hinnat vaihtelevat alimmillaan noin 15 tekstiviestia vastaavasta kuukausimaksusta ylospain. Tavoitteena olisi, etta 2015 mennessa 30 % kansasta olisi jonkun vakuutuksen piirissa, nyt vakuutettuja on noin 7-9 %.

Pulssioksimetrin lisaksi hankittiin sairaalalle kirjoja, jotka kyllakin viela ovat jossain harkien vetamassa postivaunussa tulossa. Jotta potilaskansioita ei tarvitsisi enaa kursia kokoon laastareilla, ostettiin joka osastolle rei'ittimet. Kuulakynia saatiin kollegoilta juuri parahiksi paketillinen, joka iloiten otettiin vastaan. Paristoja ostettiin niin paljon kuin yhdesta kaupasta saatiin irti, jotta verenpainemittarit toimisivat taas jonkin aikaa. Koska paikkakunnalla oli tarjolla niin vahan mitaan mielekasta ostettavaa, perustettiin kriittisesti sairaiden lasten hatarahasto. Turhan monta kertaa tuli vastaan tilanne, etta ihan yksinkertaisilla jutuilla olisi voinut akuutisti kipean lapsen vointia ja ennustetta parantaa, mutta jopa henkea saastavat hoidot jaivat joskus saamatta siksi, ettei vanhemmilla ja sukulaisilla ollutkaan rahaa. Tyypillisesti raha-asiat eivat tietenkaan tulleet esiin siina kierrolla, vaan esimerkiksi seuraavana paivana, tyhjaa petipaikkaa ihmeteltaessa.

Kauniiksi lopuksi osuttiin huijarisektoriin.

Joku tassa mentaliteetissa on viela sellaista, mita ei ihan pysty kunnolla kuvaamaan. Sellaista, miten ihan joka asiassa mennaan aarimmaisen pienilla marginaaleilla sillloinkin, kun varaa olisi tehda edes pikkuisen paremmin. Etta jos korjataan auto, niin vaan sen verran, etta pohja ei putoa ensimmaisessa kaarteessa (mutta toisesta ei ollut mitaan puhetta). Etta hotellissa on juuri niin monta pyyhetta kuin on huoneitakin, niin etta sateella ollaan ilman. Etta jos veneessa pohja alkaa vuotaa, ei sille tehda mitaan niin kauan kuin joku ehtii ayskaroida yhta nopeaan. Sitten kun ei enaa ehdi ja vene uppoaa sadan metrin paahan rannasta, hoetaan yhteen aaneen, miten onnekkaita oltiin, kun ei sen pahemmin kaynyt.

Huijaritaksa of the Day: + 100 %

Song of the Week: Justin Timberlaken joku biisi (ihan lehdessa luki)

Nights before home: 2

Laatikoita ja kuutioita.

Ihmeelliset puukappaleet ovat saavuttaneet määränpäänsä.

 Noin 48 tuntia, mitä nyt viikko sinne tänne. Lähetys on saapunut! 

Kahden sadan shillingin lisämaksu olisi ollut jotenkin hankala, joten hallitus lisäsi käsittelyä helpottaakseen ylimääräisen kymppitonnin siihen päälle.

Standardihenkilö kalibroimassa laitteistoa.

Song of the Day: Mungu ibariki Afrika (paikallisen lapsen herkkänä tulkintana.)

Word of the Day: NDIZI! (koska täällä CHEESE!! on  vain eurooppalainen haavekuva).

Ihmisiä sorvin vieressä.

Töihinkin mentiin takaisin, kovin olivat jo kaivanneet. Sairaalassa on siis neljä vuodeosastoa ja synnytysosasto, päivystyspoli auki vuorokauden ympäri, leikkaus-, lastenneuvola- ynnä muuta toimintaa - plus kaikkiaan kaksi lääkäriä, täkäläisittäin Medical Officeria. Huippuarvosanoilla toisen asteen opintojen loppukokeissa voi lunastaa paikan lääketieteellisestä tiedekunnasta, missä tutkintoon johtava koulutus kestää kuusi vuotta eli vastaa siis kestoltaan meikäläistä systeemiä. Hämäävästi doctoriksi puhutellaan lisäksi mm. Assistant Medical Officereita (AMO), joita löytyy talosta muutamia ja jotka vastaavat paljosta potilastyöstä osastoilla ja leikkurissa johtajalääkäreiden puurtaessa hallintoa ja muuta ylilääketiedettä. Päivystyspolia taas pyörittävät päävastuullisina Clinical Officerit, joilla on kolmen vuoden diagnostiikkaan tähtäävä ja niin ikään tohtorin titteliin oikeuttava koulutus. CO-pohjalta voi jatkaa kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen AMO-tutkintoon, jolloin kokonaisopiskeluajaksi muodostuu viisi vuotta.

Kahden vuoden koulutus on myös sertifioiduilla sairaanhoitaja-kätilöillä, jotka voivat halutessaan jatkokouluttautua diplomi- ja degree-tasoisilla tutkinnoilla, yhteen menoon suorittaen neljä vuotta lisää. Jos menee välillä töihin, viimeinen jakso pitenee vuodella. Koko sairaalassa taitaa olla kaksi hoitajaa, jotka ovat suorittaneet diplomitutkinnon ja degreetä ei ole kenelläkään. Degree-tutkinnot keskittyvät johonkin erikoisalaan, esimerkiksi anestesiologiaan. Sairaanhoitaja-kätilön täytyy kuitenkin valmistuttuaan työskennellä 3-4 vuoden ajan ennen kuin valtion stipendipaikkaa jatko-opintoihin voi hakea. Omalla rahalla opiskelua voi jatkaa vaikka heti, julkisessa koulussa noin TSH 300 000 tai yksityisessä oppilaitoksessa TSH 1,600 000 lukuvuosihintaan. Jos vielä huvittaa ja perhe antaa periksi, yliopistoon voi hakea lääkäriksi lukemaan 6-7 vuoden hoitajaopintojen ja kenties 3-4 vuoden työssäkäynnin jälkeen.

Päivälehden koulutusliitteessä lohduteltiin lukion loppukokeissaan möhlineitä, että aina on opetustoimi ja terveysala. Ei kovinkaan yllättävästi täällä on pulaa osaavasta terveydenhuollon henkilökunnasta. Lääkärit keskittyvät Dariin ja saattavat sanoa julkisessa virassa hallinnoimansa TT-laitteen olevan rikki, jotta osakkuus yksityisessä kuvantamiskeskuksessa olisi tuottoisampi. Onneksi meidän sairaalan röntgenlaite on toiminut uskollisesti ja luotettavasti jo vuodesta 1972. 

Kun itse tekee, se ihmetyttää.

Aika kuluu, rusketusraidat tarkentuvat ja iho kuoriutuu hiljakseen. Komennus lähenee loppuaan ja viimeiset päivät ovat askareita täynnään. Lähtöhaikeuksia tulee kesken kaiken, mieleen nousee asioita, joita jää väistämättä tällä erää tekemättä. Työmatkan varrella tienpielessä laiduntavat pikkulehmätkin ovat jo kasvaneet paljon isommiksi.

Mielenkiintoista, miten vieras ja käsittämätön konsepti lasten leikki tuntuu monelle aikuiselle olevan. Maalattiin tienvierustan nurmikolla palikoita ja saatiin nopeasti monipäinen yleisö, kirkosta palaavia lapsia pyhäpuvuissaan ja takseista nousseita, kummastuneita aikuisia. Kysyivät, teemmekö taidetta, eivätkä selityksistä huolimatta tuntuneet oikein tajuavan. Lasten leikkiin? What's the benefit? Lapset kyllä luonnostaan ymmärsivät, mitä puupalikoilla voi tehdä, vaikkeivät koskaan olleetkaan sellaisia nähneet. Varttuneemmatkin pojat tulivat aikansa laitamilla norkoiltuaan vähän koettamaan, minkä jälkeen myös pienimmät rohkaistuivat mzungujen outojen, värikkäiden kuutioiden äärelle.

Olkoon siis kantaaottavaa käsitetaidetta. 

Lapsilla ei täällä tosiaan kummoisia leikkivälineitä ole; ostaa eivät voi nekään, joilla rahaa olisi. Parhaissa supermarketeissa saattaa olla muutama kirkkaan muovinen, kehnolaatuinen tekele kaupan ja värikynät ovat kelvotonta, terottaessa katkeilevaa sorttia. Kahvan päässä työnnettäviä tai kepillä ohjailtavia fillarinkumeja on näkynyt muutamia. Hyppynaru on sidottu nilkkaan takertuvista liekaheinistä ja maahan viskatut käärepaperitkin ovat leluina käytössä, mutta useammin näkee pienen lapsen kantavan selässä toista, vielä pienempää. Harvoin se on leikkiä.

Once we saw one kid making a perfect replica of this out of red clay on the ground.

Järjestään jokainen tuntui olettavan, että jos haluamme värillisiä puisia kuutioita, palkkaamme maalarin (ja näinhän vahingossa tapahtui, mutta työsuhde jäi hedelmättömäksi, koska diy). Jos ihan itse maalaamme puisia kuutioita spray-maalilla, olemme taiteilijoita (ja alamme saada ostotarjouksia). Autojen ja prätkien tuunaaminen on viileetä, mutta siihen käytetään lähinnä tuunauskaupasta ostettuja tuunaustarroja ja -tarvikkeita. Kiinalaiseen tyyliin hyvällä maulla photoshopatut hedelmäasetelmajulisteet ja ökykartanoiden kuvat koristavat valtavina, kiiltäväpintaisina julisteina koteja ja kahviloita. Ravitsemusliikkeet, kampaamot ja kioskit ovat toistensa kopioita. Kaikista saatavilla olevista vihanneksista ja viljakasveista valmistetaan joka paikassa samoja ruokia samoilla resepteillä.

Samaan aikaan on olemassa tällaisia. Ainakin sitä toivoisi, että lapset voisivat edes välillä irtaantua arjesta, hyödystä ja Maslowsta siksi aikaa, ettei mielikuvitus aivan hengiltä näivettyisi. </deep_thoughts>

Random Greetings from Carpenter: 4

DHL of the Day: Today? Who told you that?!

Palikkakausi.

Käytiin leikkimässä ja piirtelemässä orpolasten kanssa avustusjärjestön pyörittämässä lastenkodissa. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi poliitikot ja avustustyöntekijät niin mielellään poseeraavat tummapintaisten, nauravien lasten kanssa. Aika ihaniahan nuo olivat, ensi ujostelun jälkeen hurjan välittömiä ja innostuneita kaikesta. Pihapiiri on karuhko ja keinun alle olivat herhiläiset tehneet pesänsä, mutta ruokaa saa ja kouluun pääsee. Pienimmät olivat parivuotiaita, mutta niin kauan kuin opiskelee, ei yläikärajaa ole.

Tilattiin sitten puusepältä palikoita ja epähuomiossa palkattiin myös maalari. Sunnuntaipuhteena kuitenkin itse nuo vielä viimeistellään ja viedään ensi viikolla niille pienemmille, kun muut ovat opintiellä. Jostain syystä puuseppä on soitellut useita kertoja ihan muuten vaan, just to greet you!

Mangoja ei saa mistään, mutta ilmeisesti papaijakausi on nyt. Ei saatu jättikokoisesta hedelmästä kuin puolet syötyä ja otettiin loput mukaan illalliselle. Tutuksi tullut katupoika osasi sen tulla hakemaan ja kiiruhti jonnekin piiloon, kun isommat taas meinasivat ruveta kiusaamaan. Ehkä sillä on koti jossain, mutta lastenkoti ei vaikuttaisi huonolta vaihtoehdolta.

Ananas count: 21

Papaija count: 1/2

Näillä teillä.

Safarin jälkeen koitti taas aika nauttia bussimatkustuksesta. Parin tunnin ajelun jälkeen, edessä pehmenneeseen tienlaitaan juuttunutta rekkaa väistäessä bussi ohjautui vastakkaiseen penkkaan. Kovalla tohinalla noustiin autosta (maan tavan mukaisesti takaa tulevat matkustajat voimallisesti vyöryen ensimmäisiksi niin, että edessä istuvien jalat ja matkatavarat toimivat lisäesteinä ahtaassa välikössä) ja miehet käärivät miehekkäästi hihojaan, nyt tuupataan kuulkaa bussi liikkeelle. Ojasta allikkoon, penkasta toiseen. Kolmannen tai neljännen yrityksen jälkeen naisväki totesi vitsin vanhentuneeksi ja lähti kävelemään kohti kiinteämpää maata. Parin tunnin puuhailulla saatiin lähinnä kynnettyä tie parin sadan metrin matkalta ja muodostettua useammasta tieltä suistuneesta rekasta ja bussista melko toimiva tiesulku. Raukkamaisina henkilöinä liftasimme ensimmäisen oikeaan suuntaan ajaneen nelivedon kyytiin, vaikka vähäväkiseksi käyneestä, linja-autoa summittaisesti tönivästä joukosta kuulunut why are you leaving us honey? soikin hieman syyllistävässä sävyssä. Työmatkalla ollut tieinsinööri ei vaikuttanut lainkaan hämmästyneeltä tiellä vallinneesta sekasorrosta ja kertoili matkalla maansa maantieverkoston kehityshistoriasta.

Train is good. Bus is not so good.

Kiina on 2012 mennessä mm. rakentanut 270 infrastruktuuriprojektia Afrikassa, kaikkiaan 51 maassa. Täällä voi bongailla paitsi kiinalaisia second hand -fillareita, myös rekkoja, kännyköitä, koulubusseja ja loputtomasti massatuotettua kodintarviketta, sälää & roinaa. People of Japan on lahjoittanut sairaalalle keltaisia, neulojen ja muiden terävien hävittämiseen tarkoitettuja keräyspurnukoita. Ambulanssi on Itävallasta ja dos-pohjaiselta vaikuttava läpivalaisulaite Saksasta. Jokaista ämpäreitä ja muovivateja myyvää kioskia nimitetään ylväästi shopping centeriksi, mutta selvästi laajin tarjonta ja elintarvikepuolen parhaat valikoimat (ynnä ainoat toimivat pakastimet) ovat arabien tai intialaisten supermarketeissa.

Kiina on siitä kiva kauppakumppani, ettei se tunnetusti liiemmin piittaa esimerkiksi ihmisoikeuksiin tai luonnonsuojeluun liittyvistä mahdollisista epäkohdista. Ugandan huomiota herättänyt homolaki on lehdissä näkynyt pääasiassa taloudellisten seurannaisvaikutustensa kautta. Osassa kirjoituksissa on kovasti uhottu, etteivät avustusten leikkaukset mitään haittaa kun hyvin menee muutenkin, ja että on raukkamaista Yhdysvalloilta ym. länsimaalaisilta ruveta päsmäröimään asiassa, josta Jumalan sana on lakina yksiselitteinen. Toisissa todetaan, että decisions have consequenses ja ettei aina kannattaisi kiirehtiä kirjoittamaan lakeja, joiden vaikutuksia yksittäisten ihmisten tai edes kansakunnan tasolla ei ole valmiiksi ajateltu. Hataria argumentteja on myös esitetty siitä, ettei mm. malariasta ja keuhkokuumeista (sic!) kärsivällä maalla ole varaa niihin moninaisiin terveyshaittoihin, joille homoseksuaalinen elämäntapa länsimaiselle turmelukselle herkkää nuorisoa altistaa.

Kahdenvälinen kauppa Kiinan ja koko maanosan välillä 2013 oli arviolta 200 miljardia $. 

What next:

It is not China’s responsibility to deliver a win for Africa.

Dambisa Moyo - Dead Aid ja muita, uudempiakin kirjoituksia varsinkin Kiinasta.

Habari za safari?

Ensimmäisiä kirahveja oli vaikea nähdä, kuroteltiin kattoluukusta kiikareilla metsänrajaa kohti. Vähän myöhemmin ympäriinsä seisoskelevia pitkäkauloja vaikutti olevan joka puolella ja loppupäivästä keskellä tietä toljottavat, lopulta hidastettuun juoksuun lähtevät kirahvit vaikuttivat jo varsin arkisilta. Luontofilmien kovaosaiset statistit, hätähäntäiset impalat, säntäilivät siellä täällä ja lietsoivat paniikkitunnelmaa myös muutenkin hötkyileviin seeproihin. Virtahepojen röhkinä kantautuu pitkälle kun koko yön ruohoa mussuttaneet jättiläiset rypevät joukko-osastoina lampareissaan. 

Toki oli myös parin sorttisia apinoita, elefantteja, jättiantilooppeja, vesipuhveleita, pahkasikoja, mangusteja ja 400 lintulajia. Latinankielisiä nimiä emme tunne, mutta ainakin kyyhkynen, keltainen lintu, helmikanalintu, dinosauruksen näköinen lintu, auton edellä hölmösti säntäilevä kanalintu, vihreä lintu, räikeä punaoranssi lintu, valkoinen buffaloiden kaverilintu sekä onnen sinilintu näyttäytyivät. Tosikkolinnuista oli mm. haukkoja, kotkia ja korppikotkia.

Kotimatkalla tien vieressä makasi komeaharjainen leijona, joka pesi hieman tassujaan ja kävi rentona miltei selälleen makaamaan. Etäisyyttä omasta nenänpäästä leijonan keltaisiin silmiin oli reilut kymmenen metriä.  Vähän jännitti.

 

Jokamiehen oikeuksiin tottuneena tuntuu kummalliselta maksaa metsäalueella oleskelusta ja erikseen vielä siellä kävelemisestä, mutta ostettiin oikeus pidempään jaloitteluun. Perinteisen, joskin tavattoman kellontarkasti tarjoillun paahtoleipäaamiaisen voimin lähdettiin taivaltamaan järvelle. Varsin pian alkumatkan varrelle näytteille asettautuneet eläimet loppuivat ja alkoi sataa. Vettä tuli koko Afrikan taivaan täydeltä toista tuntia, mutta pakkohan se oli jatkaa kun tuli lähdettyä. Mitättömät, edellispäivän tähteistä muodostuneet eväät syötiin perillä, seurattiin sittisontiaisen uurastusta ja juotiin hieman tästäkin järvestä. Eräopaskin riisui sadeviitan ja vaelsi paluumatkan tyylikkäästi nahkakengissä, suorissa housuissa ja rynnäkkökivääri olalla. Linnuntietä reissu oli 18 km suuntaansa, joten maratonista tuskin jäi paljoa puuttumaan. 

 Voi olla, etta namakin kulissit oli pystytetty hallituksen autokuntia varten. Jotenkin liioiteltuja asetelmia.

Samaan aikaan pullonkaulassa.

Virkailija on lähettänyt verotunnusta kysyäkseen tekstiviestin, Dear Maam. Vastahan siitä on kaksi viikkoa, kun se lähetettiin firmalle sähköpostilla ja ennen reissuun lähtöä keskusteltiin vielä puhelimessa samasta asiasta useita kertoja. Toisin sanoen kaiken piti olla jo kunnossa. 

- Muistatteko, kenelle annoitte sen numeron? 

- No hyvänen aika, joku siellä teidän konttorissa, ei tullut sen läheisemmin tutustuttua. 

- Jahas, hyvä on, yritetäänpä saada se paketti lähtemään ihan tuota pikaa.

Hotellin respan poika kertoi silmät ihmetystä ja epäuskoa täynnä kuulleensa aikaisemmilta pohjoisilta vierailta legendaa siitä, että asiat hoituvat yleensä ihan kertapyytämällä. Alkaa tosiaan vaikuttaa siltä, että ihan omaa tyhmyyttämme jouduttiin ne pikapassitkin hommaamaan. On totta, ettei viisumihakemusta saa edes laittaa käsiteltäväksi yli kuukautta ennen matkaa, ja että näin ollen kolme viikkoa vaikuttaisi riittävältä käsitelyajalta. Lähetystö on kuitenkin afrikkalainen poikkeus pohjoismaisesta toimintakulttuurista, joten pitäisi ymmärtää, ettei hakemuksen lähettäminen vielä riitä, vaan sen käsittelyyn ottamisesta ja passien postittamisesta kuuluu soitella ainakin pariin kertaan ennen kuin mitään odottaa tapahtuvaksi. 

Edelleen vahvassa uskossa: LifeBox ETA heti alkuviikosta. 

Viimeinkin takapihalla.

Bussimatkustaminen on ihmeen raskasta, vaikka juuri muuta ei tarvitse tehdä kuin hytkyä tahdissa ja purra välillä hammasta. Paikallisetkaan eivät ole infralle immuuneja, vaikka  järjestään kuvailevatkin jokaista kolmannesvuorokauden kestävää hölskytystä helpoksi etapiksi. Edessä istuva mies roikotti päätään ikkunasta ainakin puolet matkasta ja kuorrutti entsyymeillään meidänkin ikkunan. Viereisellä penkillä äitinsä sylissä istuva pikkulapsi virtsasi sujuvasti pitkin kangoja ja penkkiä äitiään onneksi hermostuttamatta; vanhemmalla mukana matkustavalla oli musta silmä. 

Viime vuoden globaalia kilpailukykyä mittaavassa raportissa Tansanian sijoitus infrastruktuurin osalta oli 134. kaikkiaan 148:sta mukana olleesta maasta. Noin 76 % maissimarkkinoiden kustannuksista Itä-Afrikassa kaikkineen muodostuu kuljetuksista. Darin onnettomasta satamasta ja Tansanian tie- sekä rataverkoista pitkälti riippuvaisia naapurimaita vailla omaa satamaa ovat Burundi, DR Congo, Uganda, Zambia ja Malawi. Hallituksen tieprojektit ovat vuosia jäljessä, koska rahaa ei ole. 

Moottoripyöräkortinhan täällä saa ihan vaan lomakkeita täyttämällä, jos vaan vakuuttelee osaavansa sellaista ajaa. Aika monta keshoa siinä toki oli välissä, mutta ei ajokokeita tai muita hassutuksia kuitenkaan. Jos meinaa lähteä täältä Dariin pyörällä, kysytään ensimmäiseksi, joko aseet on hankittuna. Vaikka infralla ei voikaan juhlia, on sentään liikenneturvallisuus siis viimeisen päälle.

Joessa hotellin takana asuu virtahepojen joukko, jonka suuruudeksi ravintola-asioista vastaava safaripaitainen arvioi kymmenisen miljoonaa. Ainakin viisi nähtiin, kun asetuttiin rannan tuntumaan väijymään hippoja, jotka puolestaan vahtasivat meitä enemmän ja vähemmän huomaamattomissa stealth modeissaan. Pusikkoon peruuttavan virtahevon vimmattu hännän viuhdonta on myös tutuksi tullut, omalaatuinen luontoääni.

 Two in 10 million.

Det är ju lång väg från Nådendahl, del 2.

Kumi na moja. Lainaräpylöillä polskiminen on hauskaa, järvi tummuu taas tuimemmaksi muttei viilene. Trooppinen kosteus on kaikkialla, mutta suola ei tuoksu eivätkä lokit huuda. Eilinen seurue oli kehotuksista piittaamatta halunnut tuoda omat ruuat ja on nyt hakeutunut sairaalaan ruokamyrkytystään hoidattamaan. Filippiiniläisemäntä pahoittelee, kun tarjottavana on vain vasta nostettua kalaa, aurinkovoimalla toimivaa pakastinta ei ole vielä saatu hankituksi.

Kumi na mbili. Taivas repesi, teltoille mennessä tie oli muuttunut joeksi. Lupasivat tarjota venekyydin, mutta häipyivät sillä välin, kun oltiin maksamassa laskua, nuo kelvottomat, häikäilemättömät, valkoihoiset ökylodge-ihmiset. Ei niihin voi luottaa. Seisomme firman poikien kanssa huitomassa aallonmurtajalla yhtäläisessä epäuskossa ja myrskyn riehuessa; miten kehtaavat?

Kumi na tatu. Yläkerran naapurit saapuvat sairaalan johdon kanssa, lähdetään veneellä hakemaan illalliseksi kalaa. Ensimmäisen kerran moottori alkaa yskiä parinkymmenen metrin päässä rannasta. Pienten korjaustoimien jälkeen puksutellaan naapurikylään kerosiinihöyryillä, kalaa ei saada, mutta polttoainetta sentään. Lapset hyppäävät ruutua ja painivat rannalla, aurinko laskee ja aallot lyövät hiljaa. Viimeiset pari sataa metriä kotirantaan melotaan moottorin mentyä viidennen kerran elottomaksi.

Kumi na nne. Kalaa ei saatu kovasta touhuamisesta huolimatta. Kertaakaan ei ole ruuan valmistaminen ollut niin hidasta kuin sairaalan johdon auttaessa ja häärätessä keittiössä. Puolen yön aikaan generaattori lakkaa jyskyttämästä, täysikuu valaisee pilvien läpikin ihmeen kirkkaasti ja taivaalla erottuvat vieraat tähtikuviot.

Kumi na tano. Järvi on maailman toiseksi suurin ja rannasta niin lämmin, että joka kerta naurattaa. Aamu-uinnilla näkyy pieniä kaloja, vesi on kirkasta ja tyyntä. Aurinko paistaa hiekkarannalle, jossa ei ole muita, jokunen apina vain. Aallot yltyvät, keinuttavat ja hyppyyttävät väsymättä.

Kumi na sita. Autossa ei ole iskareita ja toinen eturengas on aamulla kertaalleen puhjennut, takapuskuri putosi kertaalleen jo tullessa. Ylilääkärin suhtautuminen ajoneuvoonsa on epätarkoituksenmukaisen jääräpäistä, takakumi puhkeaa reilun kilometrin jälkeen. Ajettavuus paranee aavistuksen, koska nyt molemmat oikeanpuoleiset renkaat ovat vasempia pienemmät, mistä lie leikkiautosta lainatut. Geneerisen poikabändin making of -musiikkivideot luovat tunnelmaa, karkea sora tuntuu pohjan läpi ja junan ryskytyksen ennakoitavuutta voi vain kaivata, kun tietä halkovia railoja väistellään pientareelta toiselle.

Kumi na saba. Auto juuttuu mutaan, kuski torjuu taas ensimmäiset ehdotukset työntämisestä ja jyrrää paikallaan vielä hetken, renkaat kuopivat tyhjää. Tottuneesti neljä takapenkkiläistä kompuroivat tielle, liukastelevat nilkkaan asti ylettyvässä punamullan värisessä liejussa. Juostaan kaatosateessa autonperässä, kura roiskuu, ajoittain salama valaisee tienoon. Surumielinen country sopii matkamusiikiksi. Vielä seuraavassakaan kylässä ei voi paikata renkaita ja loput varakumit eivät ole vanteilla, ei ole varaa puhkoa enää useampia.

Kumi na nane. Väärä hälytys, kaikki renkaat toistaiseksi ehjiä. Jatketaan matkaa ja laskeskellaan leikkisästi, mitä selviytymisvarusteita kukin on rantalomalle ottanut mukaan. Tulentekovälineitä, ehtymättömät vesivarat, valaisimia, teräaseita, kompassi ja narua. Auringon kypsyttämä nahka hankaantuu omiin ja kanssamatkustajien vöihin, vetoketjuihin ja mutaan.

Kumi na tisa. Isomman kylän valot erottuvat jo, kun etummainen vararengas puhkeaa. Matkaa on tehty nelisen tuntia, edettykin yli 40 kilometriä. Vanne mutkalla rullataan keskustaan, missä yritteliäs joukko ottaa rengas-asiat hoitaakseen. Nälkäkin on, mutta ruokaa ei ole saatavilla. Juodaan vahvaa inkivääriteetä ja syödään munkkeja. Yläkerran pojat pistävät piipuksi ja huvittavat paikallisia. Kuu loimottaa, ei sadakaan enää, matka jatkuu hyvätasoista tienpohjaa sivusta seuraten.

Ishirini. Auton dvd-järjestelmä tarjoilee urologisia oppitunteja ja vahvaa gospel-tulkintaa. Joukkue nuokkuu puolittaisessa horteessa, yksi poikittain toisten sylissä. Odottamattoman pian kaupungin valot alkavat kirkastua, ollaan perillä ilman enempiä remontteja. Hotellin portinvartija on viimeinen, joka herää auton torven soitantaan.

Det är ju lång väg från Nådendahl - del 1.

Moja. Bussin lähtemistä asemalta odoteltiin tunnin verran, kiertelevät ruokamyyjät ehtivät jo aloittaa toisen kierroksensa. Evästäydennyksenä cashew-pähkinöiden lisukkeeksi tuoreita lettutaikinapallosia, juoda ei viitsi kun vessatauoista ei ole tietoa. Arvioitu matkustusaika 5-6 h, matkaa maateitse satakunta kilometriä.

Mbili. Raskaassa lastissa ollut rekka on puoliksi ojassa mutaisella epätiellä. Kyltin mukaan 112 kilometrin tienparannusprojektin oli määrä valmistua tammikuussa 2013, mutta matkaa on lähinnä taitettu ajaen vuoron perään keskentekoisen tiepohjan kumpaakin reunustaa. Matkustajat jalkautuvat, bussi kaasuttaa raivoisasti mutavellissä ja ohittaa rekan. Körötellään eteenpäin.

Tatu. Pysähdys taas jossain pitäjässä. Matkustajat ojentelevat lannoite- ja perunasäkkejä ikkunoista, kapuavat ulos, nousevat takaisin bussiin ja jäävät keskikäytävälle seisoskelemaan. Tässä vaiheessa kuski yleensä sammuttaa moottorin ja ehkä noin 15 minuuttia myöhemmin startataan taas. Välissä joku onnistuu myymään matkustajille lisää hiilillä kypsytettyä maissia, tomaatteja ja limonaadia, jalkatilassa rapisevat karkuteille lähteneet pavut.

Nne. Jonkun pysähdyksen aikana paikallinen lodge-yrittäjä on ruvennut juttusille ja vakuutellut paikkansa hyvyyttä. Noustaan bussista ennen päätepysäkkiä ja lähdetään seuraamaan miestä. Hetken päästä nähdään valtava järvi ja palmuja, olkikattoisia bandoja, ihan oma ranta ja ensimmäinen apina. Ehditään juuri sopivasti tilaamaan virvokkeita ja asettumaan terassille katselemaan auringonlaskua. Kala-ateria on parasta pitkään aikaan.

Tano. Yöllä sataa rajusti, mutta teltan katto pitää hyvin. Hyttysiä ei juuri vaikuta olevan. Aamiaisella katsellaan järvelle, missä pienet kalastajaveneet keinahtelevat aallokossa, sateenkaari osoittaa järvenpohjaan ja palmut huojuvat tuulessa. Lilla-kissa tulee syliin ottamaan aamu-unia.

Sita. Vesi on vielä lämpimämpää kuin ilma. Aallot yltyvät vaahtopäisiksi, järveä erehtyy toistuvasti kutsumaan mereksi. Ainoat muut asukkaat lähtivät aamulla. Lilla-kissa hotkii ahnaasti järvestä poimittua pikkukalaa ja tulee seurallisena touhuilemaan jalkoihin. Käsissä Itä-Afrikkalaisen journalismin laadukkain lukemisto, ravintolassa taustaääninä listahittien sijaan aaltojen pauhu. Pieni musta kissa hyrrää kyljessä ja nautiskelee kähveltämästänsä pullanpalasta.

Saba. Pieni miinus siitä, että kyykkyvessassa ei voi tietää, johtuuko lattian märkyys sinänsä hienosta ja edistyksellisestä käsienpesuhanasta vai jostain muusta. Pikkukissan isi-kissakin on musta ja tykkää pullasta. Välillä sataa, aallot lyövät ja vesi on koko ajan ihan naurettavan lämmintä. Lounaaksi ehdotetaan sitä samaa, tolkuttoman herkullista kalaa kuin eilen. Filippiiniläistaustainen emäntä esittelee moniaita kehitys- ja bisnesvisioita. Arvovieraita on tulossa, luuta käy vinhaan.

 

Nane. Rantaa pitkin pääsee kylään, joka on bussin päätepysäkki. Taloissa on tiiliseinät ja olkikatot, kirkossa lasimaalauksia ikkunoissa ja keskustassa tutun näköisiä kauppoja, joista saa muoviastioita, keksejä ja saippuaa. Muorilla on pihalla koju, mistä ostetaan puheaikaa raaputettavilla latauslipukkeilla. Lasten kanssa käydään tuttua, älykästä dialogia:

- Hei, valkoihoiset eurooppalaiset!

- Hei, lapset, miten menee?

- Viileesti! *hihhihihi*

Tisa. Räikeänpunainen lintu lehahtelee pusikossa eikä suostu kuvattavaksi. Kallioilla hiiviskelee myös sinisäkkiapinoita, jotka kiinnostuvat, kun niille puhuu oravaa. Hetkeä myöhemmin leirissä teltan yläpuolella oksistossa hyppelehtii koko pitkähäntäinen sukukunta. Pikkukissa Lilla odottaa uskollisesti ravintolassa. Auringon laskiessa horisontti leiskuu ja salamoi ainakin 180 astetta kaukaisuuksissa, rannassa vielä lempeät aallot.

Kumi. Yöllä on satanut lujasti, nuotion paikalla hiiltyneitä rankoja. Bandojen puoleinen ranta on veden vallassa, järven pauhu on vaikuttava. Kalastajaveneet keinahtelevat ulapalla kuin ei mitään. Ensimmäisen maailmansodan aikainen vene kulkee kyllä perjantaisin, mutta vain kahdesti kuussa, mikä oppaista ja muista lähteistä on kaiketi tarpeettomana pois jätetty yksityiskohta.